perjantai 27. elokuuta 2010

Kuvia vuosien varrelta

Pikkuisista on kertynyt satoja kuvia, mutta esittelen tässä nyt parhaimistoa. Kuvat eivät ole missään aikajärjestyksessä.
Pippuri kesällä 2008
Pippuri syö salaattimme kesällä 2010
Kaneli nauttii kesän lämmöstä parvekkeella 2010
Kaneli juuri loikkaamassa jalkojeni yli, joskus kesällä 2008
Pippuri loikoilee olohuoneen lattialla, kesä 2008
Pippuri Nuuksiossa toukokuussa 2010
Pippuri käveli jopa kymmeniä metrejä itse, tosin aika verkkaisesti.
Kaneli Nuuksiossa toukokuussa 2010

Kaneli Vuosaaressa syksyllä 2009
Kaneli nauttii viileästä merituulesta rantakalliolla.
Pippuri Vuosaaressa syksyllä 2009. Tämän kaatuneen puun päällä kävely oli Pippurista kivaa.
Pippuri syksyllä 2008. Poika tekee miltein mitä tahansa herkkuja saadakseen.
Nuoleskelee erittäin tyytyväisen oloisena maitonappia.



Kuten kuvista huomaa, suurimmassa osassa on Pippuri. Etenkin näissä kuvissa, kun ollaan käyty Nuuksiossa ja Vuosaaressa pienellä lenkillä. Pippuri on aktiivisempi ja uteliaampi ulkotiloissa ja kävelee aika hyvin valjaissa. Kaneli on taas arempi ja sitä saakin useammin kanniskella sylissä, sillä valjaiden laiton jälkeen tyttö ns. neliraajahalvautuu ja haluaisi vain kököttää paikallaan. Viemme kumpaakin kissaa aika säännöllisesti ulos (tai no 3-6 krt/vuosi), jotta Kanelikin tottuisi ulkona liikkumaan.

1 kommentti:

  1. Toi kuva missä Kaneli haukottelee partsilla on niin söpö. :)

    VastaaPoista